Vesille lasku

Ah, taas se alkaa. Tänä vuonna jo ennätyksellisen aikaisin. Kadoksissa on talven lumi, kevät on muuttunut kesäksi ja Smuggler on herännyt henkiin. Tosin hän ei ollut kylmän lailla hävinnyt minnekään, vaan aina läsnä talvipaikassaan, kärsivällisesti odottaen milloin pääsee taas virkistämään niin minun, kuin muidenkin arkea.

Liikkuminen tuottaa natinaa, kuten aina, mutta tällä kertaa se päättyy paukahdukseen. Jokin meni joko rikki, tai venytteli itsensä paikoilleen. Valmiina kastautumaan veden äärelle. Onhan sitä jo ponttoneja vuoden vaihteen ylitse kuivatettukin. Rutiinilla ja ilman sen suurempia sydämen tykytyksiä Smuggler on löytänyt tiensä sinne, mistä viime kaudella pariin kertaan, kiitos vain mtv3, nostettiinkin.

Hän on saanut taas päivityksiä, mitä niin ylpeydellä kantaa veden päällä. Lautan peräpäähän on tuotu erilaisia ilmeen kohotuksia. On kalastajan tuolia, kajakkia telineineen ja tietysti tikkaat katolta myös takapuolelle. Näin päättyy se vaivalloinen ja mustelmia jaloillekin tuova ramppaaminen ikkunan kautta.

Myös katolle on tullut uutta kivaa, jota olen odottanut kauan. Nimittäin sohvaryhmät ovat löytäneet paikkansa pöytineen. Kyllä nyt kelpaa makoilla katolla ja fiilistellä ympäristöä. Oikein odotan tämän vastaanottoa kansalaisten keskuudessa. Väitän, että jos ei muuten mukavuudeltaan yksi Turun parhaimmista liikkuvista olohuoneista, niin ainakin paras tupakkapaikka. Ja kyllä, tämä päihittää mennen tullen liikkumavälineenä Funikulaarinkin.

Komeuden kruunaa viime kaudella puuttunut Suomen lippu. Omaa kotimaatansa pitää, kuin kuuluukin tunnustaa. Vaikka isänmaallinen olenkin, niin toivottavasti en hankkinut liian korkeaa tankoa siniristineen. Ainakin se keikkuu lautasta kaikkein korkeimmalla, mikä onkin hieno asia, mutta miten mahtaa käydä siltojen alituksen kanssa.

Siinä se nyt kelluu. Aivan kuin ei olisi vedestä pois ollutkaan. Viereltäni kuuluviin naurun tirskahduksiin on helppoa yhtyä. Onhan tuo kalusteyhdistelmä tuolla katolla aivan jäätävä. Mutta kyllä kelpaa.

En ehdi itse kylmästä juotavasta ja pehmusteissa makoilusta kauaa edes haaveilla, kun viereinen venenaapuri tekee siellä niiden kanssa jo tuttavuutta.

”Millos kaljotellaan?” hän tokaisee kurottaen reunan ylitse tarkkailemaan lähempää.

”Täytyyhän tämä nyt liikkeellekin ensin saada.” Enpä kommentoi tähän paljoa enempää, sillä sitä minäkin odotan. Niin siis sitä viime kauden limpparia nimenomaan. Ja veden liplatusta, saunaa, uintia, kalastusta.

Olen taas hankkinut uusia leluja, muitakin kuin kajakit. Olisi testattavana muutamat radiopuhelimet, pari kelluketta, kuin myös sellainen ilmalla täytettävä saari. Saaressa on neljälle istuinpaikat ja kaksi kylmälaatikkoa. Ei tarvitse merivettä janoonsa litkiä.

Ai niin, päivitys mitä pian pääsen myös koittamaan. Peruutuskamera. Voi mikä juttu tämäkin taas on. Hankintana ei lainkaan kallis ja aiheuttanut niin minun, kuin monen muunkin huulilla hymyjä, koko rahan edestä jo nyt. Eikös kunnon jahdeissa kuulukin tällaisia olla?

Viime kesänä tuskailemani yllättävät ohitukset ovat historiaa, eikä tarvitse ainaisesti kurkkia reunan takaa tuleeko sieltä ketään.

Vapautemme päästä taas meren syleilyyn ja kesäpaikkaa kohden on vain avaimen käännähdyksen päässä. Perämoottori on ollut hiljaa tarpeeksi kauan ja minä äänessä, joten nyt on vuoronvaihdon aika.

Totutusti aluksi kone yrittää ja yrittää, mutta paremmin kuin viimeksi, nyt se innostuu jo paljon aikaisemmin. Savu nousee ilon merkiksi ja siitähän kuulen myös kuittailua katsojissa.

”Sehän käy savulla,” joku tokaisee piikikkäästi, josta päättelen, että niin taitaa monet muutkin minun juttujani kuuntelemaan joutuvat.

Kone tasaantuu ja lasken kierroksia alemmas. Kuin ei sen pidempää taukoa olisi ollutkaan, on lautta taas valmiina seikkailuille. Niille olen minäkin valmiina ja pian on köydet heitetty takaisin kannelle ja pakki painettu silmään.

Pienellä ohjailulla löytää Smuggler itsensä väljemmille vesille. Tällä kertaa on valmiudessa peruutuskamera, joka myös napin painalluksesta käynnistyy. Helpotusta se ei kuitenkaan niin tuo, sillä käännetty kulma näyttää taivaan ja meren välimaastoa, kun kaipaisin enemmän infoa lähestyvistä merimerkeistä. Noloa sekin olisi aloittaa kausi jyräämällä merkin yli.

Kurkkimalla vanhanaikaisesti reunojen ohitse ohjaan meidät niiden välistä ja näin saamme käännettyä kulkusuunnan eteenpäin.

Työnnän kaasukahvaa ja aaltojen lailla nousee myös hymyni.

Kuin ei mitään, kiidämme eteenpäin. Kohti kesäpaikkaa yli rauhaisan veden, joka kuin toivottaa keskellensä.

Jos lukija nyt ajattelee, että tuuletin koko matkan, niin ei. Kaikki ei ole pelkkää juhlan aihetta. Mitenkäs muutenkaan, kun kyseessä Smuggler. Mieleni on rento, mutta korvani ja silmäni tekevät havaintoja. Jälkimmäiset huomaavat, että keula on kohtuu pystyssä, joten perä on todella alhaalla. Odotinkin peräpainoa, mutta en näin paljoa. Miten mahtaa käydä, kun kajakit tulevat vielä painoksi ja ihmisiä nousee kyytiin.

Kuulen myös, miten kone töksähtää aina vähän väliä. Syyshuolto ei ainakaan voi olla syynä. Voisiko se olla viime kauden bensiini, joka nyt palaa sytyttimissä omalla cocktailillaan?

Uskonpa sen poistuvan tuoreen bensiinin myötä, mutta mitä tekisin tuolle perälle? Sen saa aika ja erilaiset painokokeet ratkaista. Silitin otsani rypyistä ja palautin hymyn huulille.

Kaasua ja kohti kesäpaikkaa. Se onkin jo köysien kanssa odottamassa.